Soita: 045 111 6404 (toimisto) Karapellontie 11, 02610 Espoo

Päiväkoti

”Tule mukaan!”

kuuluu lasten suusta. Kukaan ei jää yksin. Jokainen on tärkeä, jokainen kuuluu joukkoon. Jokaiselle on paikka erilaisena ihmisenä, kuin tilkkuna tilkkutäkissä. Rohkeammat lapset pyytävät hiljaista lasta mukaan leikkiin. Aikuinen on lapsen tukena.

Opettelemme näkemään kaunista toisissa ihmisissä. Kohtaamisella on merkitystä. Ilo ja välittäminen näkyy. Saamme jättää kauniin jäljen taaksemme. Hyvän työn tekeminen on kauniin jäljen jättämistä. Se voi olla kurahousun lahkeen ojentamista tai toisen lapsen auttamista. Puhumme toisillemme kauniisti, kiitämme ja ohjaamme lasta myönteisin ja selkein ohjein.

Päiväkoti Aarteissa toimitaan kansainvälisessä ilmapiirissä. Kielet ja kulttuurit kohtaavat päivän eri tilanteissa. Tämä on meille suuri rikkaus. Jokaisella perheellä on oma tarinansa, jokainen ihminen on osa meitä ja yhteisöämme.

Päiväkotimme on osa Espoon kristillisen koulun opinpolkua, 3-16-vuotiaiden opetusta. Koulun ja päiväkodin lapset ja aikuiset tapaavat toisiaan päivän eri tilanteissa, toimintakulttuurit kohtaavat.

Lapsi on Jumalalle arvokas. Olemme saaneet suuren luottamustehtävän opettaa ja ohjata näitä lapsia. Raamatussa on aivan erityinen asema lapsella, lapsi on esimerkki Jumalaan turvaamisesta, luottamuksesta ja siitä, että pienellä on merkitystä. Jokaista lasta ja aikuista kohdatessamme voimme miettiä, että jospa tämä ihminen olisi minun oma lapseni, äitini, veljeni. Saamme olla suhteiden rakentajia itseemme, toisiimme ja Jumalaan.

Kaire Mansberg
Päiväkodin johtaja